Jaaaahas! Viimeistä viikkoo aletaan tässä viemään ennen joululomaa.
Kovin on aika mennyt perinteisen nopeasti ja opisto on tuonut kieltämättä omaankin elämään kaikenlaista uutta vaikuttavaa.  Kyllä opisto muuttaa miestä.. tosin ehkä enemmän sillä positiivisella tavalla. Uskon että olen syksyn aikana kehittynyt näyttelijänä paljonkin vaikka takana ei periaattessa olekkaan kuin yksi pieni produktio. Mutta intiimiopetus ja muiden seuraaminen sekä Alexander-tekniikka + laulu on vaikuttanut hyvin voimakkaasti äänentuottoon/käyttöön sekä tietty soveltamiseen näyttämöllisessä ilmaisussa. Itsensä arviointi on vaikeaa ja kehittyminen vielä vaikeampaa itse arvioida. Siksi toivonkin että pähkähullun vaativa, käheä ääninen, keski-ikäinen, (oriveden)teatterialan ilmielävä moguli ja ennen kaikkea VUODEN KALJU Arska; opettajamme olisi yksilöllisestä kehittymisestä valmis pitämään lisää "tuokioita"

Syksyn myötä on tullut teatterilinjan onneksi nähtyä muutakin kuin plareja ja kiiltävää kaljua. On ollut kuoroa musiikkilinjan kanssa, modernia tanssia, Alexander-tekniikkaa, astanga joogaa, yksilöllisempää laulua, hieman teatterihistoriaa sekä improvisaatiota. Tämä on ollut mielestäni välttämätöntä vastapainoa näyttelijäntyön opiskelulle. Harmillisesti kaikki muut poistuvat lukkaristamme for good, paitsi ainainen mutta hyödyllinen Alex-tekniikka sekä moderni tanssi. Impron päättyminen on kyllä harmi jota yhteen ääneen angstimme vastikään viime perjantaina. Kjeh!
Saiturin repliikit tulisi kuulemma kukin osata joululoman jälkeen, auts. Pitää vielä saatta käännöstyökin loppuun ennen sitä. Kieltämättä odotan lomaa kovasti. Se tulee olemaa täysin paikallaan..
Vietimpä muuten erinäisistä syistä johtuen ensimmäisen viikonloppuni Orivedellä, vaikka puolet ajasta menikin loppupeleissä Tampereella haahuiluun. Lopputulos: en muuttaisi tänne.. edelleenkään! :)


Jeppistä jep! Yksi hyvä puoli täälä aivokuollessa sunnuntai-iltana on se että saa huomis-maanantai aamuna herätä sopivasti lounaalle puoleltapäivin ja siitä siiten flegmaattisesti vyöryä tanssilattialle.. hoho ho.

Tämmöstä. Hyvät Joulut niille parille lukijallemme sekä koko universumille. Muistakaa syyä!

-Lauri out.